Uusi arkistointilaki – mitä muutoksia tulossa?

Hallituksen esitys eduskunnalle arkistointilaiksi ja laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain muuttamisesta hyväksyttiin 20.5.2026. Laki ajantasaistetaan vastaamaan julkishallinnon digitaalisen toimintaympäristön vaatimuksia. Miten arkistointia koskeva lainsäädäntö muuttuu, mitä muutoksia on jo tullut ja mitä on tapahtunut matkalla kohti uutta lainsäädäntöä?

Keskeistä
  • Nykyinen arkistolaki (831/1994) kumotaan kokonaan
  • Painopiste digitaaliseen arkistointiin ja kansalliseen arkistotietovarantoon
  • Arkistointi osana tiedonhallintaa (yhteensovitus mm. tiedonhallintalain kanssa)

Arkistolain uudistamistyö koskee mm. arkistotoimea ja sen järjestämistä, arkistoinnin suunnittelun toteuttamista ja arkistointiin liittyvän lainsäädännön terminologiaa. Sähköinen arkistointi muuttuu, kun Kansallisarkistosta tulee selkeämmin keskitetyn sähköisen arkistoinnin asiantuntija ja toimija.

Kenelle
  • Erityisesti julkisen sektorin johto, esihenkilöt ja asiantuntijat, asiakirjahallinnon ja arkistotoimen työntekijät sekä rekisterien että tietovarantojen parissa toimivat
  • Lisäksi julkista tehtävää suorittavien yksityisen (yritykset) ja kolmannen sektori (mm. yhdistykset, osuuskunnat ja säätiöt) vastaavat tahot.
Sisältö
Ohjelmaan saattaa tulla pieniä lisäyksiä ja/tai muutoksia asioiden esitysjärjestykseen.
Johdanto
  • Termejä
  • Muuttuvan lainsäädännön vaikutus arkistointi-termiin
  • Uuden lain esiselvitys
  • Arkistolainsäädäntö Pohjoismaissa ja Virossa
  • Arkistointilaki ja tiedonhallintalain muutokset hyväksyttiin 20.5.2026
Tiedonhallinta erilaisissa organisaatioissa
  • Lähtökohta: suorittaako organisaatio julkista tehtävää?
  • Lainsäädännön erot
Kohti uutta arkistolainsäädäntöä
  • Tausta: uusi toimintaympäristö
  • Tiedonhallintalaki
  • Uudistuva muu lainsäädäntö
  • Case: SOTEa koskeva laki
Matkalla kohti uutta arkistointilakia
  • Tiedonhallintalautakunta
  • Tiedonhallintamalli (arkistointia koskevat muutokset, laatiminen, demo ym.)
  • Asiakirjajulkisuuskuvaus ja palvelujen tiedonhallinta lyhyesti
  • Säilytysmuoto ja -paikka
  • Oletus: sähköinen arkistointi
  • Analogisen säilytysmuodon merkitys
  • Digitointi
  • Arkistointilaki 12 §
Sähköinen arkistointi, SAPA ja kansallinen arkistotietovaranto
  • Sähköisen arkistoinnin järjestäminen
  • Sähköisen arkistoinnin nykytila
  • Valtio, kunnat ja hyvinvointialueet
  • Kansallisarkiston uusi rooli ja kansallinen arkistotietovaranto
  • Arkistoaineistojen käyttöön antaminen ja käyttörajoitukset
  • Muut toimijat: arkistojen hankintapoliittinen työnjako
  • Arkistointilaki 13 § ja 14 §
  • Muut toimijat
Arkistointilain nykytila, missä mennään?
  • Havaintoja viimeisimmältä lausuntokierrokselta (2025) vrt. HE 196/2026 vrt. hyväksytty laki
Uuden arkistointilain tavoitteet ja keskeiset vaikutukset
  • Mitä uutta
  • Käsitteet ja terminologia
  • Julkinen vs. yksityinen sektori
  • Arvonmääritys ja seulonta, muutoksia?
  • Sähköisen aineiston metatiedot
  • Metatietojen merkitys nyt ja tulevaisuudessa
  • “Arkistointisuunnitelma”
  • Mitä säilyy ja mikä muuttuu?
  • Demo: Viimeisimmät muutokset ja hyväksytyt lait
  • Aineistoja avuksi tähän hetkeen
Historian, nykyhetken ja tulevaisuuden rajapinnat
Aikaa kysymyksille ja keskustelulle

 

Kouluttaja: Tiedonhallinnan ja arkistoinnin kouluttaja ja asiantuntija Hanna Martikainen Tiedos

Hanna on työskennellyt mm. asianhallinnan asiantuntijana ja hänellä on tiedonhallintaan liittyviä palveluja ja tuotteita tarjoava yritys, Tiedos. Hänen asiakkaitaan ovat niin yksinyrittäjät kuin isot yritykset ja julkishallinnon organisaatiotkin. Hannan koulutukset sisältävät luennon lisäksi tehtäviä ja keskustelua. Hanna on suorittanut asiakirjahallinnon ja arkistotoimen perustutkinnon ja valmistunut filosofian maisteriksi Turun yliopistosta pääaineenaan arkeologia ja sivuaineinaan liiketoimintaosaaminen, Suomen historia, museologia ja kansatiede.

Hinta: 310 € julkishallinto tai 390 € yksityinen sektori /hlö + ALV 25,5 %

Samasta organisaatiosta kaikki lisäosallistujat alennettuun hintaan!
Huom. Lisäosallistuja tarjous edellyttää yhden normihintaisen osallistumisen ja ei yhdistetä muihin etuihin.

Peruuttaminen:
Estyneen tilalle voidaan vaihtaa toinen osallistuja kuluitta. Myöhemmin kuin 14 päivää ennen koulutusta tehdyistä peruutuksista tai peruuttamatta jätetystä ja käyttämättömästä koulutuspaikasta veloitetaan osallistumismaksu kokonaisuudessaan. Peruutus on tehtävä sähköpostilla aspa@aluepro.fi.

Varaamme oikeuden muutoksiin, ja siirtää jo sovittuja lähikoulutuksia myöhempään ajankohtaan, tai muuttaa etäkoulutuksiksi. Koulutus saattaa siirtyä tai peruuntua mm. viranomaismääräysten vuoksi tai vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Muutosten osalta tiedotamme osallistujia erikseen.


Päivämäärä

25 touko 2026

Aika

13:00 - 16:00

Sijainti

Verkkokoulutus

Kouluttaja

Hanna Martikainen