Tekoäly lukioissa

Lukio on tekoälymurroksen keskellä: tekoäly muuttaa sekä opettajan työtä että opiskelijoiden oppimista, akateemista kirjoittamista ja arviointia. Koulutuksessa perehdytään tekoälyn opetuskäyttöön lukion erityispiirteet huomioiden: ylioppilaskirjoituksiin valmistautumisen, korkeakouluvalmiuden ja itseohjautuvan oppimisen näkökulmista. Käsittelyssä ovat sekä tekoälyn pedagoginen hyödyntäminen että lukio-opiskelijoiden tekoälylukutaidon kehittäminen.

Miksi Tekoäly lukioissa?

Tekoäly on jo vakiintunut osa lukiolaisten arkea, ja sen käyttö esseissä, kirjoitelmissa ja muissa tehtävissä on yleistä. Opettajien on osattava ohjata vastuulliseen käyttöön ja kehittää opiskelijoiden kykyä arvioida tekoälyä kriittisesti. Samalla tekoäly avaa uusia mahdollisuuksia opetuksen suunnittelussa, eriyttämisessä ja palautteen antamisessa. Tässä koulutuksessa opit hyödyntämään tekoälyä lukion oppituntien valmistelussa ja toteutuksessa, suunnittelemaan tekoälyn käyttöä tukevia oppimistehtäviä sekä keskustelemaan opiskelijoiden kanssa tekoälyn rajoituksista ja vastuullisesta käytöstä. Tavoitteena on, että koulutuksen jälkeen osallistujat osaavat integroida tekoälyn osaksi lukiopedagogiikkaa ja tukea opiskelijoidensa tekoälylukutaidon kehittymistä.

Kenelle
  • Lukion aineenopettajat ja erityisopettajat
  • Lukion rehtorit ja apulaisrehtorit
  • Opinto-ohjaajat
  • Lukioiden digikoordinaattorit ja TVT-vastaavat
  • Lukiokoulutuksen kehittäjät ja kuntien sivistystoimen asiantuntijat
Sisältö
Tekoäly lukion kontekstissa
  • Lukio-opiskelijoiden tekoälykäytön nykytila
  • LOPS 2019, laaja-alainen osaaminen ja tekoäly
  • EU:n tekoälyasetus ja tekoälylukutaitovelvoite (artikla 4)
Tekoäly opettajan työkaluna lukiossa
  • Oppituntien suunnittelu, materiaalintuotanto ja eriyttäminen
  • Esseiden ja kirjoitelmien arvioinnin tuki
  • Käytännön harjoituksia: kokeile tekoälyä omassa oppiaineessasi
Lukiolaisen tekoälylukutaito
  • Mitä tekoälylukutaito tarkoittaa lukioikäisellä? OECD:n ja DigComp 3.0:n viitekehykset
  • Akateeminen kirjoittaminen ja tekoäly: lähteistäminen, alkuperäisyys, oma ääni
  • Kriittinen tekoälylukutaito: bias, hallusinaatiot ja mallien rajoitukset
Arviointi ja koulutyön käytännöt
  • Tehtävänannot, jotka kestävät tekoälyaikaa
  • Ylioppilaskirjoituksiin valmistautuminen tekoälyn aikakaudella
  • Plagiointi, tekijänoikeudet ja tekoälyn tuottaman sisällön arviointi
Tekoälyn opetuskäytön suunnittelu
  • Lukion tekoälyohjeistuksen rakentaminen
  • Opiskelijoiden ohjaaminen vastuulliseen ja itsenäiseen käyttöön
  • Käytännön työpaja: suunnittele tekoälyä hyödyntävä oppimiskokonaisuus
Yhteenveto ja jatkopolut
  • Miten jatkaa tekoälyosaamisen kehittämistä?
  • Kysymyksiä ja keskustelua

 

Kouluttaja: luokanopettaja ja tietotekniikan maisteri Jukka Lehtoranta
  • Koulutustaustana luokanopettaja ja tietotekniikan maisteri, tekee väitöskirjaa tekoälyn toimintaperiaatteiden opettamisesta Itä-Suomen yliopistoon (arvioitu valmistuminen 2027 lopussa)
  • Pitänyt yli 500 koulutusta tekoälystä viimeisen kuuden vuoden aikana
  • Toimii Faktabaarin tekoälyasiantuntijana ja Haus kehittämiskeskuksen tekoälyvalmentajana (koulutuksia mm. eduskunnassa ja virastojen johtajille)
  • Vetää Otavan opiston tekoälyvalmentaja -opintokokonaisuutta, jossa tutustutaan syvällisesti tekoälyosaamisen kehittämiseen
  • Saa kiitosta laaja-alaisesta näkökulmasta koulutuksissa, välineriippumattomasta osaamisesta ja ilmiöön tutustumiseen innoittamisesta
  • Esimerkkipalaute (Toisen asteen rehtori 1.12.2025): “Palautteen keskiarvo oli 4,61/5,0. Olen järjestänyt opettajille tällaisia aamupäivän koulutuksia vuosikaudet 4 x vuodessa ja yksikään setti ei ole koskaan saanut näin hyvää palautetta! Yleensä keskiarvo on hyvissäkin jutuissa alle 4. Eli osui ja upposi.”

 

Hinta: 310 € julkishallinto tai 390 € yksityinen sektori /hlö+ ALV 25,5 %

Samasta organisaatiosta kaikki lisäosallistujat alennettuun hintaan!
Huom. Lisäosallistuja tarjous edellyttää yhden normihintaisen osallistumisen ja ei yhdistetä muihin etuihin.

Peruuttaminen:
Estyneen tilalle voidaan vaihtaa toinen osallistuja kuluitta. Myöhemmin kuin 14 päivää ennen koulutusta tehdyistä peruutuksista tai peruuttamatta jätetystä ja käyttämättömästä koulutuspaikasta veloitetaan osallistumismaksu kokonaisuudessaan. Peruutus on tehtävä sähköpostilla aspa@aluepro.fi.

Varaamme oikeuden muutoksiin, ja siirtää jo sovittuja lähikoulutuksia myöhempään ajankohtaan, tai muuttaa etäkoulutuksiksi. Koulutus saattaa siirtyä tai peruuntua mm. viranomaismääräysten vuoksi tai vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Muutosten osalta tiedotamme osallistujia erikseen.


Päivämäärä

09 syys 2026

Aika

13:00 - 16:00

Sijainti

Verkkokoulutus

Kouluttaja

Jukka Lehtoranta
Ilmoittaudu

Ilmoittaudu koulutukseen

Tekoäly lukioissa
310€ +ALV julkishallinto
Available kpl: Unlimited
The Tekoäly lukioissa ticket is sold out. You can try another ticket or another date.
Tekoäly lukioissa
390€ +ALV yksityinen sektori
Available kpl: Unlimited
The Tekoäly lukioissa ticket is sold out. You can try another ticket or another date.
Lisäosallistuja julk.
157€ +ALV
Available kpl: Unlimited
The Lisäosallistuja julk. ticket is sold out. You can try another ticket or another date.
Lisäosallistuja yks.
195€ +ALV
Available kpl: Unlimited
The Lisäosallistuja yks. ticket is sold out. You can try another ticket or another date.
Ryhmä 10 henkilöä
1600€ +ALV
Available kpl: Unlimited
The Ryhmä 10 henkilöä ticket is sold out. You can try another ticket or another date.