Autonomiset tekoälyagentit

Tekoälyagentti kykenee tekemään itsenäisesti päätöksiä ja suorittamaan tehtäviä ilman jatkuvaa ihmisen ohjausta. Agentti voi esimerkiksi suunnitella toimintaansa, oppia ja mukautua ympäristöönsä saavuttaakseen sille asetetut tavoitteet. Nykyisiin tekoälypalveluihin on alkanut ilmestyä agenttimaisia toiminnallisuuksia ja uusia palveluita on julkaistu viime aikoina. Tämä murros siirtää tekoälyn käyttöä organisaatiossa asiantuntijoiden tukiälykäytöstä kohti itsenäisiin tekoälyagentteihin liittyviä prosesseja ja toiminnallisuuksia.  Asiantuntija-arvioiden mukaan tekoälyagentit voivat hoitaa jopa 70 % toimistotyöstä vuoteen 2030 mennessä. Tekoälyagentit ovat yksi kuumimmista tekoälytrendeistä vuonna 2025.

Koulutus antaa perustiedot tekoälyagenteista ja auttaa pohtimaan niiden potentiaalia liittyen organisaation toiminnan tehostamiseen ja parantamiseen. Koulutuksessa tarkastellaan, mitä palveluita on jo olemassa, mitä on tulossa ja millaisia hyödyllisiä toiminnallisuuksia palveluihin sisältyy. Lisäksi käydään käytännön esimerkien lävitse nykyisiin tekoälyagentteihin liittyviä toiminnallisuuksia ja mahdollisuuksia. Koulutuksessa saat myös vastauksen kysymykseen, miksi kuumin uusi ohjelmointikieli on englanti?

Kenelle:

Kaikille, joilla on perustietämys generatiivisesta tekoälystä ja haluavat tietää mitä tekoälyagentit ovat ja mihin niitä voi käyttää?

  • Sisältö:
    • Mitä tulee ChatGPT:n jälkeen?
    • Murros ja sen osatekijät
    • Tekoälyagenttien ominaisuudet
    • Käyttökohteita agenteille
    • Missä mennään tällä hetkellä?
    • Tulevaisuuden kehityskulkuja
    • Miettivät tekoälymallit
    • Deep Research työkalut
    • Tekoälypohjaiset työnkulut
    • Rajapinnat ja integraatiot
    • Muut ohjelmat

 

Kouluttaja: Tieto- ja teknologia-asiantuntija FM, DI, KTM Jani Teerioja

Hinta: 450 €  /hlö+ ALV

Samasta organisaatiosta lisäosallistujat webinaariin -50 %

Tilaisuuden järjestäjänä toimii YritysAkatemia, joka hoitaa käytännön järjestelyt ja laskutuksen.

Peruuttaminen:
Estyneen tilalle voidaan vaihtaa toinen osallistuja kuluitta. Myöhemmin kuin 14 päivää ennen koulutusta tehdyistä peruutuksista tai peruuttamatta jätetystä ja käyttämättömästä koulutuspaikasta veloitetaan osallistumismaksu kokonaisuudessaan. Peruutus on tehtävä sähköpostilla aspa@aluepro.fi.

Varaamme oikeuden muutoksiin, ja siirtää jo sovittuja lähikoulutuksia myöhempään ajankohtaan, tai muuttaa etäkoulutuksiksi. Koulutus saattaa siirtyä tai peruuntua mm. viranomaismääräysten vuoksi tai vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Muutosten osalta tiedotamme osallistujia erikseen.

Webinaariosallistuja:

  • Saat viimeistään edellisenä päivänä ennen tilaisuutta sähköpostiisi ohjeet, koulutusaineiston ja rekisteröitymislinkin, josta pääset seuraamaan lähetystä.
  • Tilaisuus lähetetään suorana, voit osallistua helposti etänä omalta koneeltasi.
  • Kaikki webinaariin ilmoittautuneet saavat tallenteen käyttöoikeuden 7-30 päiväksi, eli tilaisuuteen kannattaa ilmoittautua, vaikka ajankohta ei sopisikaan kalenteriisi.
  • Muista varmistaa, että tietokoneesi internetyhteys toimii, koneen ääniresurssit ovat käytössä ja äänenvoimakkuus sopivalla tasolla.
  • Suosittelemme kuulokkeiden käyttöä.

Päivämäärä

17 joulu 2025

Aika

09:00 - 12:00

Hinta

450,00€

Sijainti

Verkkokoulutus

Kouluttaja

FM DI KTM Jani Teerioja